14. July, 2008 klo 18:23
(Yleinen)
Palattiin eilen aamuyöstä Lontoosta, kello oli ehkä jotaan 00:27 kun tultiin kotiin. Jee.
Pääsin yli lento/matkustuspeloistani vähäksi aikaa, ihan vaan siksi että joudttiin lentämään. Aika typerä tuo tuollainen pelko on, ja ihan turhakin. Nääh.
Kolme ja puoli viikkoa koulun alkuun, kuten Marska jo mainitsikin. itse odotan sitä innolla :’D Orivedelle. Pelottavaa, kohta tulee varmaan paniikki.
No, keskiviikkona meille tulee vieraita, joten ei taas tule vähään aikaan kirjoiteltua. Sääli. Mutta nämmä vieraat, siis. Mahtavaa porukkaa, tulevat Lapista(Kuusamosta) asti tänne Keski-Suomeen. Perheen isä on Kuusamon Citymarketin johtaja, äiti on pankissa ja kulkee pyörätuolissa, lapsia on kaksi. Vanhempi on minua vuoden vanhempi, tyttö. Toinen on poika, minua kolme kuukautta nuorempi, mutta syntynyt kuitenkin eri vuonna. Se on huvittavaa: siskoni on syntynyt -94, nuorempi vieraista -93, minä -92 ja vanhin meistä -91. xDD
Niin enivei, ssain tuonne REWRITEEN yhden ficin suomennettavaksi, Falaphesianin ‘How To Do Nothing At All’. Yksi minun suosikki tarinoistani. Toinen jonka haluaisin on Velfin ‘Indebted’. ‘Ocean of the Unforeseen’ olisi myös kiva.
Ja tuo otsake on Evanescencen kappaleesta Your Star.
0 kommenttia
29. June, 2008 klo 17:08
(Yleinen)
Vau, kirjoitan.
Tota joo. Pitäisi ommella. Toisena päivänä Animeconissa olen muuten Reno Final Fantasy VII Advent Childrenistä(koska en ole pelannut pelia, eek) ruskealla tukalla ja emo-laseilla, ihQ. Sisko on muuten vaan randomi pukuhyyppä ja kaveri joku söpö kissankorvamekkotyyppi. Jea. Ja ekana päivänä, no, jee. Mie oon Ed, sisko on Riza ja tämä kaveri on Aerith. Minut tunnistaa matkalaukusta, jossa lukee mm. Taivaspoika, karmacode, Anna HALI et cetera. Kaikilla on kissankorvat <3
Olen sitten muuten vaaan innostunut taas kirjoittelemaan kirjaa, arvasin että tästä kannettavasta on apua. Ihi. PROJECT REWRITESSA on muuten nyt mokoman prologi, käykäätten lukemassa.
…pitäisi pelata simssiä ja Final Fantasy kymppiä, mutkumutku…. Ja awwwwwwwww… Tahtoisin kuollakseni Tales of Symphonian ja FF X-2 ois kiva… Ja DSn… jolle Kingdom Hearts 358/2 Days ja Tales of the Tempest ja Hotel Dusk Room… xDD Olen pelinörtti.
2 kommenttia
11. June, 2008 klo 15:58
(Yleinen)
Elikkä joo, tänään on yhdestoista kesäkuuta eli Kirjan kaksivuotispäivä. Joka siis tarkoittaa uudelleen kirjoitusprojekstin aloitusta! Se on tuolla sivupalkissa missä muutkin linkit. siellä lisätietojaasiasta, kiitos <3
Ja AAAH! Saan ens viikolla oman läppärin~ ELi sinne sitten simssiä asentamaan vaan, muah. Sääli ettei sinne tule vaan nettiä ;___; Ainaskaan viälä. Tosin hei, saatan saaha sen jo viikonloppuna<3
Viikonloppuna on muutakin - mennään nääs ostamaan kankaita Animeconin cosplayta varten. Ja niitä kankaitahan tarvitaan sitten paljon - teen itselleni mustan lyhyen takin ja pitkän punaisen, siskolleni sinisen jakun ja sinisen pitkän hameen ja vielä yhdelle kaverilleni kaksi vaaleapunaista hiusnauhaa ja samoissa väreissä paidan ja pitkän hameen. Huoh. Mutta onneksi ompelu on kivaa <3 Sitten miun pitää vielä hommata peruukki ja tuunata siskon vanhat talvikengät pukuun sopiviksi, taitaa meiltä onneksi löytyä vielä vähän tekonahkaakin. Ja punaista maalia. Takkia varten tarvitten vielä mustaa kangasväriä ja kaikkia pukuja varten ihan hitonmoisesti erilaisia nauhoja ja nappeja, mutta kyllä tuo onnistuu.
Saatte sitten arvailla, keitä me olemme<3 Kaverillani on piiiitkät ruskeat hiukset, letillä ja minulle tulee blondi peruukki - melko pitkä. Sisko saattaa kans ostaa vaalean peruukin tai vaan vaalentaa hiuksensa. Ai joo. Sille pitää tehä vielä asekotelokin - ja miun on ostettava ittleni nahkahousut. Rahaa palaa >__>
2 kommenttia
6. June, 2008 klo 11:05
(Yleinen)
Aika uskomatonta.
Siis tosi uskomatonta.
Pääsin Orivedelle. Siis, vau. Nyt pitää enää laitta vahvistus, valita valinnainen kieli(saksa/ranska/venäjä/ei mitään), matikka(pitkä/lyhyt) ja huone(yksi/kaksi henkeä).
Tosin minähän olen nuo jo aikaa sitten päättänyt, ainoa ongelma oli tuo kieli - haluaisin kaksi, mutta suositus oli että yksi >___< Venäjä se kuitenkin on, olen sitä halunnut opiskella jo kasilta lähtien kun ryhmää ei syntynyt. Toinen vaihtoehto on sitten saksa, mutta sitä voin opiskella keskenäni jos jaksan. Matikka on lyhyt, aion keskittyä kaikkeen muhun kuin siihen ja ysilläkin sain melkein vain seiskoja. Numero oli kyllä ysi. >__>
Ja kahden hengen huone, koska yhden hengen huone maksaa. No jaa. <3
(aww, sims vuodenajat on ihana~)
Ja marska hei, muistahan kirjoitella.
2 kommenttia
4. June, 2008 klo 10:42
(Yleinen)
Ookkei, mieltä ei ole vähään aikaan tulossa päivytksiä KOSKA sain Vuodenajat simssiin joten.
On muuten yksi onkelma - pitäisi minunkin päättä sitä perijää omaan legacyyni - Luke, Leia(jep, lupasin että jos tulee tyttö & poika kaksiset, nii ne on nämä) vaiko Damien? Ja kuinka luovaa perheen sukunimi on Legacy! Tosin toisen legacyni sukunimi on Bray.
Mutta nämä Legacyt ovat ihania <3 Siis se perhe. Daa. Kanta äiti oli Elena, joka hankki lapsen(ei kyllä nainut) naimisissa olevan seifer Broccolin kanssa(sukunimi on parsa, lol) ja lapsen nimi on Lucifer. Lucifer nai Siriuksen, ja mokomat saivat kaksoset - Luke ja Leia. Myöhemmin syntyi Damien. Olen kyllä aika varma, että naitan Luken siihen toiseen Legacyyn, Sabrielille. Sabriel on Astaraelin ja Demitelin tytär.
Eli joo. Mielenkiintoisia nämä minun legacyni.
0 kommenttia
31. May, 2008 klo 20:04
(Yleinen)
Peruskoulu ja siinä sivussa oppivelvollisuus päättyivät tänään kello kymmenen JA NE HLVETIN STIPENDIAATIT.
Todistus meni jotenni näin:
Äikkä 9
Ilmaisutaito(val. 8.lk) 8
Äikkä(tutkielma) hyväksytty
Ruotsi(pitkä) 9
Enkku 10
Enkku(val. 9.lk) hyväksytty
Matikka 9
Maantieto 9
Biologia 9
Fysiikka 9
Kemia 9
Uskonto 9
Terveystieto 9
Historia 9
Yhteiskuntaoppi 9
Liikunta 8
Musiikki 8
Kuvis 10
Kuvis(val. 7.lk) hyväksytty
Kotsa 9
Kotsa(val. 7.lk) hyväksytty
Kässä(puu & rätti) 8
Kässä(val. rätti, 8.lk) 9
Kässä(val. rätti, 9.lk) 10
ATK(val. 8.&9.lk) 9
Ja se hlvetin ka jäi yhden numeron verran ysin alle eli bye bye stipendi. GRRR. Ja tämä eräs henkilö ex-luokaltani sai KOlME STIPENDIÄ. Kielistä, kuviksesta ja keskiarvosta. Meillä kaikki joilla ka on yli ysin saa stipendin.
Ja mie en oo ikinä saanu. Mutta, iloinen asia tässä on se, etei tarvitse nähdä ketään siitä koulusta enää ikinä. <3
JAAAA TOTAA. Luokkaretki oli silkkaa sntaa, ou jea, särkänniemessä menin yheen laitteeseen, ko ne hlvetin laiteliput maksaa kuus eurroo ja sinne sitte jäätiin jumiin >__< minä, Iida N., Iida A.(se hlvetin stipendiaatti), Tuomas ja Inkeri.
Sitä ennen kuitenkin pääsin ihaninpaan ompelutarvike kauppaan jonka olen nähnyt, kiitos Casandaran<3
0 kommenttia
27. May, 2008 klo 13:43
(Yleinen)
Ahahhahaaa~ Tänään oli haastatteluOriveden kirjoittaja lukioon <3 awesome :’D eiku ihan oikiasti, ens viikolla tulee tieto, pääsenks mie sinne… O__O!! Toivotaan parasta, neh?
Mutmutmut sori hei ku en oo pitkään aikaan kirjotellu mitään, on ollu vähä kiireitä ja aegh tanssiaisetki o tänää ja voieivoieivoiEI.
JA tosiaan, PROJECT REWRITE perustetaan 11.6. Look forward to it, ‘kay?
2 kommenttia
19. May, 2008 klo 19:51
(Yleinen)
Elikkäs, koska kohta olen kirjoittanut tarinaani HUIKEAT KAKSI VUOTTA(merkkipäivä on 11.6) ajattelin aloittaa sen UUDESTAAN KIRJOITUKSEN samana päivänä, tänne internettiin. Kehittelisin sille ERILLISEN BLOGIN jnejne.
If you get the idea, great.
0 kommenttia
16. May, 2008 klo 11:11
(Yleinen)
Juu. Eli. <— xDD noin se aina alkaa. Just.
No, sainpa ‘mieheni’(okei, kaverini) piirtämään minulle yhden hahmoistani, sillä en osaa itse piirtää mokomaa D: Tämä murheenkryyni on Damien. Sukunimi ei muistu mieleen. tyypillä on semmoset hiukset jotka eivät vain onnistu. Kunhan se kuva valmistuu, laitan sen tänne <3
Olen muuten nyt koulussa, ja olisi tarkoitus tehdä sitä EU-työtä. Ahahahaa. Tosin se on jo melkein valmis. Enää tulostus ja sommittelu. Mutta kah, sitten on kohta vielä kaksi tuntia ATK:ta jee.
Final Fantasyä ei ole vähään aikaan tullut pelattua, juuri tuon Simssin vuoksi. Piru sinut periköön, marska. Nyt minulla on muuten 193 egeä ja rapiat päälle sillä… jouduin maksamaan SEITSEMÄN EUROA KIRJASTO MAKSUJA. Että osaa ollatyhmää. tosi, en ollut maksanut mitään tämän vuoden alusta ja lähes viisi kirjaa oli myöhässä… u__u
Hei muuten. Tiistaina 27.5.2008 kello 10.30 on haastatteluni Orivedelle, sinne kirjoittaja lukioon~<3 Olen ihan pilvissä sen takia, toivottavasti pääsen sinne. Edellisenä iltana en varmaan saa yhtään unta… Ihihii~ Jos sinne en pääse, tod.näk. pääsen Lyseoon J-kylässä ja siellä voin opiskella venäjää ja LATINAA. Orivedellä opiskelen varmaan venäjää ja saksaa.
Nyt sitten olen täällä ATK-tunnilla, meillä on kuvankäsittelyä(taas) ohjelmoinnin sjaan ja ensiviikolla on viimeinen kerta. Sääli. Toivottavasti lukiossa saa lisää ATK:ta… No, näillä tunneilla ei oikein ole (tällä hetkellä) oikein mitään tekemistä kun luokan kaikki kaksi kameraa on käytössä ja, no, mie en päässy vielä kuvaamaan. Arh nyt häiritsee kun en välttämättä saa kymppiä ATK:sta… no jaa. Tai sen puoliin muusta kui kuviksesta.
Tästäpä on tullut pitkä sepustus, mutten vielä suunnittele lopettamista, ehei. Tämä on liian kivaa. No, sen siitä saa kui tykkää kirjoittaa. Ihanaanaputinaputinaputiääntäjee. Kai tämä on tätä tajunnanvirtaa.
Äh, tekis mieli vaan nukkua ja nähä unia<3 Non niin kivoja, viime yönäkin näin taas tosi kivaa unta. Niistä saa aina ihan huippuja ideoita teksteihin ja kaikkea.
0 kommenttia
13. May, 2008 klo 16:31
(Yleinen)
No nyt se alka täälläkin se 24/7 pelaaminen. Piru sinut periköön, marska. tänäänkin on tarkoitus pelata, köhköh. Ja on sitä tullut ladattuakin uusia silmiä, vaatteita, hiuksia, laseja, kynslakkoja ja ties mitä. <__<”’
No jaa. Näillä näkymin ei ole enää kokeita, jes. Yhteiskuntaopin kokeesta 8 ½, yllättävän huono. Ai, mutta on se EU-työ. No, ihan helppo. Äikän ylihelppo koe oli tänään, olin vähän pelokas sen okeen suhteen mutta olihan se sitten helppo.
Nyt alkaa muuten olla 200 egeä kasassa Cocoon Companyn Ainoa varten, katson tilausta loppukuusta. Ja loppukuussa on vaikka ,mitä muutakin –> tanssiaiset, en osallistu, luokkaretki, pakkohan sinne on mennä, kevätjuhla, todistukset jee ja Oriveden haastattelut. Kirjoittajalukion, siis. Ou jea.
Mutta pitemmittä puheitta, au revoir.
Painun pelaamaan simssiä, mutta eka käyn Gaiassa.
1 kommentti